ihminen tarttumassa toista henkilöä kädestä kiinni

Läheistenpäivä 2025 - Ole turvassa

Läheinen – Ole turvassa

Vuoden 2025 Läheistenpäivän teemana on ”Ole turvassa”. Tänä vuonna kuudetta kertaa vietettävänä päivänä muistetaan läheisiä, joiden elämään toisen ihmisen päihderiippuvuus vaikuttaa. Tavoitteena on, että kenenkään ei tarvitsisi kokea olevansa tilanteensa kanssa yksin.

Läheisen päihderiippuvuuteen liittyy yleensä paljon häpeää ja tarvetta salata. Onkin tavallista, että läheinen kokee olevansa tuskineen yksin ja ainoa. Todellisuudessa Suomessa on satojatuhansia riippuvaisten läheisiä, joidenkin arvioiden mukaan jopa kaksi miljoonaa.

Läheistenpäivää vietetään vuosittain toukokuun 5. päivänä. Vuonna 2025 Päihdetoimijoiden läheistyön verkosto järjestää läheisille ja ammattilaisille webinaarin. Lisäksi Läheistenpäivän viikolla jaetaan tietoa tuen paikoista, kannustetaan hakeutumaan terveydenhuollon tai vertaistuen piiriin sekä järjestetään puhelinpäivystystä.

Läheistenpäivän webinaari 5.5.2025 kello 17–19

Läheistenpäivän webinaari ”Ole turvassa” läheisille ja ammattilaisille järjestetään 5.5.2025 klo 17–19. Webinaarissa käsitellään esimerkiksi läheisen turvallisuutta, väkivallan eri muotoja ja niiden tunnistamista, turvasuunnitelman laatimista sekä turvakotien palveluita.

Webinaarissa puhuu turvakoti Pellaksen vastaava ohjaaja Mia-Maria Mäenpää. Lisäksi paikalla on kokemusasiantuntijoita eli erilaisessa elämäntilanteissa olevia läheisiä, jotka keskustelevat turvan ja turvattomuuden kokemuksistaan, selviytymiskeinoistaan ja saamastaan tuesta.

Webinaarin ohjelma:

  • Kun päihteet horjuttavat turvallisuutta – mistä apua läheiselle? Mia-Maria Mäenpää, vastaava ohjaaja, turvakoti Pellas
  • Läheiskokemusasiantuntijoiden paneeli
  • Järjestötoimijat kertovat tukimuodoistaan

Ilmoittautuminen:

Webinaari on kaikille avoin ja maksuton mutta edellyttää ilmoittautumista. Tilaisuudesta tulee tallenne. Linkki lähetetään ilmoittautuneille ennen tapahtumaa. Ilmoittaudu mukaan täällä -> avaa ilmoittautumislinkki (julkaistaan maaliskuussa).

Puhelintukea läheisille:

Ehytin Päihdeneuvonta 0800 900 45

Älä jää yksin huolesi kanssa, jos läheisen päihteiden käyttö huolestuttaa. Päihdeneuvonnan ammattilaiset apunasi numerossa 0800 900 45  joka päivä, ympäri vuorokauden. Soittaminen on maksutonta ja anonyymia.

Irti Huumeista -puhelin 0800 980 66

Älä jää yksin, löydä tukea. Voit keskustella anonyymisti ja maksutta elämäntilanteestasi. Koulutetut vapaaehtoisemme ja ammattilaisemme kuuntelevat ja ohjaavat halutessasi palveluiden piiriin. Puhelin päivystää ma–to klo 9–15 ja 18–21 sekä pe 9–15.

Nuorten Ystävät ry:n Verto läheisten tuki (Oulun seutu)
Matalan kynnyksen vertaistoimintaa huumausaineriippuvaisten läheisille. Tarvittaessa läheiset voivat varata yksilöajan läheistyön koordinaattorille. Puh.044 741 2041 ma–pe klo 9–15.

Tuen paikkoja löydät myös Kuivin jaloin -sivuston Mistä apua -osiosta.

#OleTurvassa #MyösLäheiset #MistäTukea #Läheistenpäivä

Läheistenpäivä-kampanjan järjestää Päihdetoimijoiden läheistyön verkosto. Verkostoon kuuluvat (päivitetty 25.2.2025)  A-Kiltojen LiittoA-klinikkasäätiö, EHYT ryFinFami Uusimaa ry, Irti Huumeista ryHelsingin kaupunki,  Kantamo Kalliolan klinikka, Kirkkopalvelut/päihderiippuvuustyö, KRIS Etelä-Pohjanmaa ry, Riippuvuudet ry,  Nuorten Ystävät / VertoRETS – Rikoksettoman elämän tukisäätiö, Tukikohta ry , Sininauhaliitto  ja VAPU-hanke.

 

Lisätiedot ja yhteydenotot:

Minna Ekholm
toiminnanjohtaja, Riippuvuudet ry
+358407291171
minna.ekholm@riippuvuudet.fi 

Irene Komu
läheistyön kehittäjä, Sininauhaliitto
irene.komu@sininauha.fi

Kaisa Åberg
Päihdeneuvonnan päällikkö, Ehyt ry
044 491 0828
kaisa.aberg@ehyt.fi