”Isäni oli alkoholisti koko elämäni ajan. Isän juominen varjosti lapsuuttani ja vietin paljon aikaa isovanhemmillani, vaikka olisin tarvinnut yhteistä aikaa isäni kanssa. Jatkuva huoli ja pelko siitä, missä isä on ja kenen kanssa, kulkivat mukanani aina aikuisuuteen saakka. Parikymppisenä katkaisin välit isääni. En jaksanut enää kuunnella kännipuheluita, joiden päätteeksi isä uhkasi aina tappaa itsensä.
Lapsuuteni traumat nousivat pintaan kun sain lapsen. Tunsin jatkuvaa surua ja olin masentunut. Hakeuduin lääkärin vastaanotolle ja sain diagnoosiksi keskivaikean masennuksen ja ahdistuneisuushäiriön. Aloitin terapian, joka jäi kesken ajan ja rahan puutteen vuoksi.
”Pystyin antamaan isälleni anteeksi”
Isäni virallinen kuolinsyy ei ollut alkoholismi, mutta alkoholi vaikutti välillisesti hänen kuolemaansa. Osallistuin isäni kuoleman jälkeen Lasinen lapsuus -verkkoryhmään, josta sain ymmärrystä ja pystyin antamaan isälleni anteeksi.
Isän uurnan mukaan kirjoitin kirjeen, jossa kerroin hänelle kaikki ne asiat, jotka olisin halunnut sanoa hänen vielä eläessään. Elämäni olisi ollut helpompaa ilman isäni alkoholin käytöstä seurannutta sairautta, joka sairastutti myös hänen läheisensä.
Nyt kamppailen lasisen lapsuuden aiheuttamien sirpaleiden kanssa ja yritän kasata niistä ehjää ihmistä. En kadu mitään, mutta toivon, että asiat olisivat voineet mennä toisin.
Isäni ei ollut paha ihminen. Hänet tuhosi sairaus nimeltä alkoholismi. Hän ei ollut enää minun isäni, vaan alkoholisti.”