“En halua lapseni olevan pelkkä tilasto”

Suru menetetystä läheisestä voi jatkua koko loppuelämän, mutta sen vierellä voi oppia elämään. Tanja menetti poikansa huumeiden vuoksi, mutta tarinan kertominen auttaa häntä selviämään surun kanssa. 

“Henu oli normaali, iloinen lapsi, mutta myös itkuinen. Hänen aloittaessaan koulun alkoivat myös haasteet. Henu oli hyvin impulsiivinen, ja hänellä oli käytösongelmia. Pettymysten käsittely oli erityisen vaikeaa. Arvelin, että hänellä olisi ollut ADHD, mutta tuohon aikaa lapsia ei diagnosoitu”, Tanja kertoo. 

Perhe sai tukea lastenklinikalta sekä perhetyöntekijöiltä, mutta lopulta Henu jouduttiin sijoittamaan raivokohtausten ja isosisarukseen kohdistuneen väkivallan vuoksi intensiivilaitokseen. Hän kävi kuitenkin säännöllisesti kotona. 

“Henu oli räpistä pitävä skeittipoika. Tiesin, että hän poltti kannabista, mutta hän vakuutti minulle, ettei käyttänyt muita huumeita”, Tanja kertoo. 

Vaikka Henun elämä oli myrskyisää, säilyivät välit perheeseen lämpiminä. 

“Henu oli luonteeltaan kiltti, ja halusi miellyttää muita. Hän yllytyshullu, joka usein teki asioita miettimättä. Pienemmille sisaruksille Henu oli isähahmo, ja hän myös hoiti heitä kun pyysin”, Tanja muistelee. 

Takaisin kotiin 

17-vuotiaana Henusta tuli isä, ja hän ehti elää perhe-elämää puolisentoista vuotta ennen kuin erosi lapsen äidistä. 

Eron jälkeen päihteet ottivat Henun elämässä suuremman roolin. Vuonna 2018 vähän päälle parikymppinen Henu pyysi äidiltään, että pääsisi takaisin kotiin asumaan. Hän oli kyllästynyt juhlimiseen ja kaipasi kotia, johon kaverit eivät voisi tulla käyttämään päihteitä. 

“Sovimme, että Henu saa tulla takaisin kotiin, kunhan päihdemaailma jää oven ulkopuolelle. Meillä oli paljon hauskoja hetkiä, mutta kävimme myös raskaita keskusteluja. Henu koki, että olin hylännyt hänet, kun hän muutti lapsena laitokseen, ja puhuimme myös hänen lapsuudestaan. Synkkien asioiden lisäksi myös hauskoja hetkiä oli paljon. Katsoimme leffoja, ja Henu pelasi videopelejä pienempien sisarustensa kanssa. Kaipaan usein hänen hölmöjä juttujaan”, Tanja huokaa. 

Poliisi toi suru-uutisen 

Henu ehti elää kotona reilun vuoden, jonka aikana hän kävi töissä vuokrafirman kautta. 

Maaliskuisena päivänä poliisit soittivat Tanjan ovikelloa ja sisään tullessaan pyysivät häntä istumaan. Uutiset olivat lamauttavia. Henu oli menehtynyt yöllä päihteidenkäyttöä sisältäneessä illanvietossa väkivallan seurauksena. 

“Mietin, oliko oikeasti kyseessä minun lapseni. Soitin ensin miehelleni, ja hälytin paikalle myös Henun sisarukset. He osasivat arvata, että asiani koski Henua, mutta eivät sitä, mitä minulla oli kerrottavana. En ole koskaan kuullut sellaista riipivää tuskan huutoa, mikä heistä lähti, kun he kuulivat uutiset.” 

Tanja ja hänen perheensä saivat Henun kuoltua apua kriisityöntekijöiltä. Sukulaiset tulivat käymään, ja aikuiset lapset muuttivat takaisin kotiin asumaan ja suremaan. Perhe asui yhdessä kesään saakka ja sai tukea etenkin aikuisten lasten ystäviltä, jotka toivat mukanaan ruokaa.  

“Pienemmistä lapsista huolehtiminen pakotti minut nousemaan aamuisin sängystä. He tarvitsivat yhä minua. Minun piti huolehtia, että he pääsevät kouluun ja eskariin, ja arjessa säilyivät jonkinlaiset raamit”, Tanja sanoo. 

“Päihteidenkäyttö ei vie lapseni ihmisarvoa” 

Henun kuoleman jälkeen Tanjalle toimitettiin ruumiinavausraportti, josta selvisi, että Henu oli käyttänyt muitakin päihteitä kuin kannabista. Huumeiden käyttö näkyi myös Henulle kuuluneen puhelimen kuvissa. 

“Henu oli aina vakuuttanut, ettei käytä muuta kuin kannabista. Jälkikäteen kuulin, että myös hänen aikuiset sisaruksensa olivat tienneet muiden päihteiden käytöstä. Minulle tuli tyhjä olo, ja mietin, enkö ollut totuuden arvoinen? Toki ymmärrän, että minua haluttiin äitinä suojella, mutta olisin halunnut kuulla totuuden.” 

Henun kuoleman myötä Tanjalle selvisi, että hänen lapsensa oli päihderiippuvainen. 

“Lapseni päihteiden käyttö ei vie pois hänen ihmisarvoaan. Rakastan häntä sellaisena kuin hän oli, ja haluan muistaa hyvät hetket.” 

Aika auttaa suruun 

Henun kuolemasta on nyt useampi vuosi. Aika on auttanut Tanjaa elämään surun kanssa. 

“Aluksi vihasin sitä kulunutta fraasia, jonka mukaan aika auttaa. Mietin, että miten ihmiset voivat sanoa noin. Nyt kuitenkin koen, että fraasi on totta. Suru jatkuu koko loppuelämän, mutta se ei enää samalla tavalla lamaannuta. Tiedän, että selviän, kun itkukohtaus iskee.” 

Vaikka Henun kuolema oli koko perheelle valtava isku, oli myös päihteidentäyteinen elämä ollut läheisille raskasta. 

“Kun kerroin kuolemasta Henun isälle, tämä totesi, että “tätähän oli jo odotettu”. Olimme oppineet elämään sen pelon kanssa, että jotain tapahtuisi. En edes osaa sanoa, kumpi on hirveämpää: se, että oma lapsi elää päihdemaailmassa, vai se, että hän kuolee.” 

Tanja toteaa, että päihderiippuvaisten läheisten on tärkeää hyväksyä kaikki tunteet itsessään. 

“Päihteidenkäyttö sairastuttaa koko lähipiirin, ja vaikeassa tilanteessa on oikeus olla vihainen. Se, että on vihainen, ei tarkoita, ettei käyttäjä olisi itselle rakas ihminen.” 

Jokainen päihteisiin kuollut on jonkun läheinen 

Tanjan mukaan päihteidenkäyttäjiä kohdellaan usein toisen luokan kansalaisina. Vaikka jokainen on vastuussa omasta elämästään, päihderiippuvuus on sairaus, ja sairastunut tarvitsee apua. Henun kuoleman jälkeen hänen sosiaalisen median tililleen ilmestyi todella inhottavia kommentteja, jotka oli julkaistu tekaistuista profiileista.  

“Joku voi ajatella, että päihteiden vuoksi kuollut on vähempiarvoinen. Toivoisin, että ihmiset muistaisivat, että jokainen kuollut on jonkun läheinen, eikä kamalia asioita ole pakko kirjoittaa nettiin. Päihderiippuvuutta ei vieläkään osata nähdä sairautena. Kirjoittaisiko joku netissä syöpään kuolleelle, että mitäs söit liikaa suolaa?” 

Päihteiden tai väkivallan vuoksi kuolleiden läheisille Tanja haluaa sanoa, että kellään ulkopuolisella ei ole oikeutta tuomita tai sanoa kuolleesta ihmisestä inhottavia asioita. 

“Älä häpeä. Sinulla on oikeus rakastaa läheistäsi.” 

Vaikka Henu on poissa, hän elää yhä Tanjan ja muiden läheistensä muistoissa. Yksi Henusta muistuttava asia on hänelle kuulunut kitara, joka roikkuu Tanjan kodin seinällä. 

“Jättäessäni Henulle hyvästit päätin, että hänestä ei tule pelkkään numeroa vuoden 2019 huumekuolematilastoissa. Minä en unohda häntä. Kerron hänen tarinaansa eteenpäin.” 

Teksti ja kuvat: Matleena Merta