kaisloja talvisella rannalla

Kunnes kuolema erottaa

”Ja niin se todella erotti. Ensimmäisen kymmenen vuoden aikana yritin kyllä monta kertaa erota. Tuntui, etten kestä hänen juomistaan ja siitä seuraavia ja toistuvia ongelmia.

Muutin parikin kertaa tyttäreni kanssa toiseen kaupunginosaan, koetin rakentaa meille omaa elämää, mutta se ei jostain syystä onnistunut. Ikävä ja huoli veivät meidät aina takaisin tai toivat hänet takaisin. Sukulaiset ja ystävät eivät tätä ymmärtäneet. Jätä se retku, etkö tajua miten huonosti se kohtelee sinua? Lakkasin puhumasta vaikeuksistani.

Tunsin silti kovaa vetoa häneen. Pidän jotenkin karskeista miehistä, halusin olla hänelle hyvä vaimo. Ajattelin, että meidän oli tarkoitettu yhteen. Tiesin, että hänellä oli ollut vaikea ja väkivaltainen lapsuus. Hän kärsi paniikkihäiriöstä ja sosiaalisten tilanteiden pelosta.

Hän joi rentoutuakseen ja helpottaakseen ahdistustaan. Ensimmäiset kaksi päivää menivätkin hyvin. Sen jälkeen tulivat sekoilut, pettämiset, rahasotkut. Hoidin krapulat ja selittelin tilanteet aina joka suuntaan parhain päin. Päätin pysyä hänen rinnallaan. En halunnut kuunnella toisten moralisoimista ja ohjeita. Jätin kertomatta suuren osan asioista läheisilleni.

Salasin tyttäremme anoreksian ja hoitojaksot sukulaisilta. Ja toisin kuin sukulaiseni, näin miehessäni paljon hyvää, hänellä oli hyvä sydän ja omalla tavallaan hän huolehti minusta, kesti minun sairauteni eikä jättänyt minua. Hän teki minulle ruokaa aina kun tulin töistä kotiin ja arkiset illat televisiota katsoessa olivat mukavia. Mökkireissutkin olivat mukavia silloin, kun niistä ei seurannut juomaputkia.

Elimme vaatimattomasti minun tuloillani. Hän oli suurimman osan yhteisestä elämästämme työttömänä. Se ei haitannut minua. Ystäviä ei kyllä voinut juurikaan kutsua kylään, koska ei voinut tietää, milloin hän alkaa juoda. Valitsin hänet.

Mieheni kuoli kaksi vuotta sitten sydänkohtaukseen. Ruumiinavauksessa tuli ilmi myös maksan heikko kunto, verestä löytyi monenlaisia päihdyttäviä aineita.

Tällä hetkellä yritän päästä eroon toisesta miehestä, jolla vakava päihdeongelma. Toisin kuin aviomieheni, tämä mies juo joka päivä. En käsitä, miksi ihastun aina päihdeongelmaisiin miehiin.”