”Olin 18-vuotias kun tapasimme. Miehellä oli uskoakseni alkoholiongelma jo tuolloin, mutta alkoholi kuului niin ikäiseni elämään tuolloin, samoin työttömyys, että en ajatellut sitä sen kummemmin. Lisäksi aika nopeasti myös väkivaltaisuus tuli mukaan kuvioon. Kuten niin monet naiset, minäkin kuvittelin rakkauteni saavan hänet muuttumaan. Jos vain rakastan ja odotan, kaikki muuttuu paremmaksi.
Itse kävin töissä. Hän saattoi kadota useiksi päiviksi juomaan, puhelimeen ei vastannut. Soittelin läpi poliisit ja sairaalat. Ja joka kerta minä anelin häntä palaamaan. Lopulta, kolmen vuoden avoliiton jälkeen muutin pois. Huomatakseni pian että odotin lasta. Päätin pärjätä yksin.
Lopulta hän halusi tulla takaisin luokseni, ja raskausaika menikin ihanasti. Hän oli kuin eri ihminen. Lapsi syntyi toukokuussa, ja juominen alkoi heti. Koko kesä meni juodessa. Ja vielä seuraavakin. Sinä kesänä hän kosi. Ajattelin, että olen 23-vuotias. Hän 24. Nyt meidän elämä muuttuu!
Olin onneni kukkuloilla. Ajattelin, että nyt hän on vihdoin valmis rauhoittumaan. Vuoden päästä syntyi toinen lapsemme. Hänen kauan toivomansa pieni poika. Mutta ei sekään tilannetta muuttanut. Juominen ja väkivaltaisuus jatkui. Hän alkoi taas olla pidempiä aikoja juomassa. Ei osallistunut lasten hoitoon tai heidän menoihinsa. Edelleen, yli 10 vuotta erin jälkeen maksan velkaa noilta vuosilta.
Lopulta tutustuin työpaikassani kahteen naiseen, joista tuli minulle todella tärkeät ystävät. Ensimmäistä kertaa uskalsin kertoa tilanteestani. Ensimmäistä kertaa joku sanoi minulle, ettei meidän liitto ollut normaali. Aloin viettää enemmän aikaa ulkona ja kavereiden kanssa. Tutustuin uusiin ihmisiin ja sain uutta tekemistä. En piitannut hänen reissuistaan ja sekös häntä otti päähän. Lopulta aloin hakea asuntoa toiselta paikkakunnalta. Lopullinen niitti oli että hän kävi päälleni lasten nähden.
Vihdoin sain asunnon. Mies tietysti kuvitteli muuttavansa myös. Tällä kertaa pidin pääni ja lähdin lasten kanssa. Se tunne kun ensimmäisen kerran suljin oman kotini oven. Se ilon ja helpotuksen itku. Minä, joka olin monesti yrittänyt erota, olin lopultakin tässä. Lasteni kanssa, onnellisena. Liki kymmen vuoden liiton jälkeen.
Minun ja lasten seesteisessä elämässä oli hintansa. Lapset eivät ole olleet isänsä kanssa juurikaan tekemisissä. Tämä on ollut täysin isänsä päätös. Meillä oli kuitenkin lasten kanssa helpompi hengittää.
Ystävät ja vanhemmat tukivat, olivat lasten kanssa että sain hengähtää. Olin toki joskus myös heikko. Itkin, ikävöin, mietin oliko päätös oikea. Kaipasin ihan hemmetisti. Olin kuitenkin päättäväinen. Rakastin lapsiani liikaa, että olisin palannut takaisin vanhaan. Halusin rakkautta, sitä että joku ottaa minut huomioon. Miehelläni oli tapana sanoa, että hän ei ole minulle tilivelvollinen mistään. Hänen ei tarvitse minulla hyväksyttää mitään. Edes lapset eivät olleet hänelle riittävän tärkeitä pysymään kotona.
Varmaankin hyväksytyksi tulemisen halu oli se, miksi pysyin niin tiukkana. Huomasin, että en ollutkaan niin ällöttävä ja huono, jollaiseksi minua oli vuosia kutsuttu, vaan oikeasti minusta kiinnostuttiin. Tavallaan jouduin kylmettämään itseäni, ja jättämään hänen elämänsä täysin ulkopuolelle omastani. Hänellä juominen lähti todella pahasti lapasesta. Ja tästä tietenkin syytin itseäni. Jos en olisi lähtenyt, jos olisin vain pitänyt hänestä huolta.
Toivoisin, että jokainen, joka on samassa tilanteessa, saisi voimia elää omaa elämäänsä. Antaa itselleen ja erityisesti lapsilleen kodin, jossa olisi turvallista ja rauhallista, seesteinen vanhempi joka jaksaa heidät hoitaa hyvin. Itse otin hoidettavakseni erotilanteessa kaiken. En piitannut kuin omasta ja lasteni elämästä. Meidän kodista, meidän rahoista, meidän mielipiteistä. Oli pakko toimia näin ja jättää puoliso huomiotta. Se oli vaan pakko tehdä.
Muuten minulla ei olisi nyt mahtavaa puolisoa, järkeviä, hyvin kasvatettuja teinejä, omaa kotia ja hyvää elämää.
Parasta mitä olen lapsilleni antanut, on ollut elämä ilman biologista isää. Ehkä karusti sanottu, mutta täysin totta. Erosta on nyt yli kymmenen vuotta.
Hän on edelleen alkoholisti.”