”Olen jo eläkkeellä oleva nainen. Olen ollut avioliitossa nuoruudesta lähtien. Läheisiini kuuluvat aikuiset lapset puolisoineen ja yksi lapsenlapsi. Olemme asuneet mieheni kanssa kahdestaan lähes kymmenen vuotta, nuorimmaisenkin muutettua omilleen.
Mieheni paras kaveri on kaljapullo. Hän juo lähes päivittäin sammumiseen asti. Alkoholia todella kuluu ja paljon. Hän on sanonut minulle, että pitää alkoholintäyteisestä elämästään. Olenkin todennut, että toista ihmistä emme voi muuttaa, ainoastaan itseämme. Mieheni ei halua käydä missään puhumassa alkoholismistaan. Vain kerran on ollut katkolla ja siitäkin on jo vuosia aikaa.
”Usein olen eroa miettinyt.”
Elämä alkoholistin rinnalla ei ole helppoa. En kuitenkaan ole pystynyt avioeroakaan ottamaan, vaikka se olisikin ollut mahdollista, erityisesti nuorimman lähdettyä kotoa. Olen miettinyt eroa usein. Olen kuitenkin sen verran vanhaa polvea ajatuksiltani, että olen luvannut seistä mieheni rinnalla niin hyvinä kuin pahoinakin päivinä. En usko, että saisin rauhaa, jos eroaisin hänestä.
Näin itse ajattelen, mutta kukin tehköön päätöksensä oman vakaumuksensa mukaan.
Kun katson juoppoa miestäni, en näe hänen nauttivan siitä, että on vaari pienelle lapsenlapselleen. Ennen oli toisin. Muistan ajan, kun hän sanoi minulle, että olisipa ihanaa, jos olisi joskus pieni tyttö tuossa polvella istumassa. Nyt olisi, mutta ei hän halua rakentaa suhdetta lapsenlapseensa.
”Tunnen niin vihaa kuin sääliäkin.”
Välillä tunnen niin vihaa kuin sääliäkin häntä kohtaan. Mieheni fyysinen terveys tulee tuskin kestämään pitkään.
Mielestäni alkoholismi on kuin mielen syöpä. Välillä katson muita pariskuntia viettämässä aikaa yhdessä esimerkiksi kävelylenkillä. Silloin saatan kysyä itseltäni, miksi meillä ei voinut olla niin?
Miehelläni on tapana käyttää henkistä väkivaltaa, mutta senkin yläpuolelle olen jotenkin onnistunut pääsemään. Jossain vaiheessa ajattelin, että olisi helppoa itsekin huuhtoa ikävät ajatukset kurkusta alas. Onneksi havahduin ja ymmärsin, ettei se ole minun elämääni.
”Lapseni tuovat paljon iloa ja elämänuskoa.”
Olen yrittänyt rakentaa elämääni omien mieltymysteni mukaan. Luonto on minulle henkireikä. Harrastukset ovat tärkeitä, kuten myös ystävien kanssa vietetty aika. Omat lapseni ja tietysti rakas lapsenlapsi tuovat paljon iloa ja elämänuskoa. Minulle itselleni usko antaa toivoa ja toivonkin, että mieheni havahtuu huomaamaan elämän merkityksen, ennen kuin hänen päivänsä päättyvät.”