pikkulintu kaislojen keskellä

PIENI AIKUINEN

”Isäni joi viinaa jo varhaisesta nuoruudestaan lähtien. Ongelma paheni ollessani noin 10-vuotias. Asuin isäni ja äitipuoleni kanssa, ja minulla oli kaksi taaperoikäistä sisarpuolta. Äitini kärsi mielenterveysongelmista, eikä kyennyt täysipainoisesti huolehtimaan minusta.

                  ”Kukaan ei huolehtinut minusta.”

Äitipuoleni teki kolmivuorotyötä. Oli tavallista, että isäni lähti ryyppyreissuille, äitipuoleni yötöihin ja meidät lapset jätettiin yksin. Usean vuoden ajan laitoin sisareni nukkumaan ja vein aamulla tarhaan. Järjestin heille aamupalat ja lähdin kouluun. Hoidin sisariani myös päivisin ja kävin kaupassa.

Kukaan ei huolehtinut minusta: koulussa käymisestäni, syömisistäni tai esimerkiksi vaatteistani. Vastasin itse itsestäni. Lopetin leikkimisen käytännössä kokonaan 12-vuotiaana. Onneksi olin lahjakas koulussa ja kaikesta huolimatta selvisin lukioon.

Isäni sai korkin kiinni, kun olin teini-ikäinen, mutta hänen kipuilunsa viinapirun kanssa jatkui. Selvänäkin hän oli pelottava ja väkivaltainen. Äitipuoleni menetti kontrollin juomiseen, ja samaan aikaan minua kiusattiin koulussa

Lopulta en enää jaksanut. Sairastuin syömishäiriöön ja oman kehon kontrolloinnista muodostui minulle selviytymiskeino äärimmäisissä tilanteissa.

”Voimaa sain ystävyyssuhteista.”

Muutin hyvin nuorena pois kotoa. Itsenäistyminen ja muutto omaan kotiin helpottivat oloani. Yhdessä asuminen poikaystävän kanssa oli helppoa ja oli ihanaa, kun ei tarvinnut huolehtia muista kuin itsestään.

Sain voimaa ystävyyssuhteista, mutta samaan aikaan tunsin itseni yksinäiseksi. Pakenin todellisuutta kirjojen pariin. Kirjoista sain parhaan lohdun, sillä rakastin onnellisia loppuja.

Tänä päivänä olen hyvissä väleissä isäni kanssa. Hän on ollut yli 20 vuotta ilman alkoholia ja kuntoutunut erinomaisesti. Olen kuitenkin päättänyt, että en enää auta isääni missään asiassa.

Itse en alkoholia juo. Elämässäni on ollut vaiheita, jolloin olen käyttänyt alkoholia, mutta tällä hetkellä juominen ei kuulu elämääni. Alkoholittomuudestani huolimatta isäni syyttää minua alkoholistiksi. Se tekee minut vihaiseksi. Koen isäni toivovan, että minäkin sortuisin. Koska hän ei pärjännyt elämässään, en minäkään saisi pärjätä.

On totta, etten ole aina pärjännyt yhtä hyvin kuin nyt. Olen kuitenkin selvinnyt rankasta menneisyydestäni huolimatta, vaikka en osaakaan täysin määritellä miksi.”