”Viha ja suru.
Vihainen sille pelkurille joka juoksi elämää pakoon ja luovutti, lakkasi toipumasta ja hävisi taistelun. Ja minä hävisin. Me hävittiin.
Surullinen siksi, koska ehdin tuntea sen ihmisen joka olisi ansainnut (tai jolle minä olisin halunnut) ihmisarvoisen ja elämänmakuisen elämän. Mutta onnea ei ole ilman kipua ja taistelua! Valintoja päivä kerrallaan, ja niiden valintojen suhteen ei ole paljon varaa erehtyä kun kyseessä on kuitenkin elämä tai kuolema. Kun toinen valitsee kuoleman niin seuraanko perässä, nöyrästi nalkuttaen?
Ihan sama onko kyse minusta vai hänestä, perusta hyvälle huomiselle rakennetaan tässä hetkessä. Ei ole kuin yksi todellisuus ja jos toinen päättää paeta siitä niin asiat mutkistuu ja ollaan tilanteessa missä en voi moittia kumppania huonoista valinnoista, jos samaan aikaan itse elän hänen sairauttaan oman kehittyvän riippuvuuteni kautta. Yhtä lailla kemia tekee elämästään tuskaista taistelua kuin läheisriippuvuus omastani. Miksi irtipäästäminen on niin vaikeaa! Yhdessä vain kasvatamme toistemme addiktioiden voimaa ja tekopyhinä syytämme toisiamme oman pakkomielteemme aiheuttamasta kivusta ja ahdistuksesta.
En tiedä, onko tämä erilaista koska olemme molemmat päihderiippuvaisia. Toinen toipuva ja toinen lakkasi toipumasta ja putosi. Sikäli ainakin, että tiedän omasta kokemuksesta, että retkahdus on valinta, niin en voi jäädä ikuisesti uskottelemaan itselleni kuinka toista pitää ymmärtää. Kerran voi erehtyä, ehkä toisenkin mutta sitten joutuu katsomaan totuutta silmiin.
Kiitollisella addiktilla, joka seuraa toipumisen tietä ei ole mitään pelättävää! Mutta jos ylpeydelle ja itsensä huijaamiselle antaa tilaa, se valtaa pala palalta salakavalasti alaa kunnes räjähtää käsiin. Epärehellisyys täyttää hetkessä koko elämän, ja sitä myötä murenee kaikki arvokas viimeistäkin luottamuksen ja kunnioituksen murusta myöten. Eikä mitään enää ole tehtävissä. Ilman luottamusta ei ole mitään!
Epäilys ja pelko lopulta tuhoaa jokaisen hyvän yrityksen, sen viimeisenkin. Sairaudelle häviämisen hyväksyminen ja kaikki anteeksiantaminen mikä tehdään totuuden kohtaamisen välttämiseksi on ainoastaan haitallista ja turhaa. Niin turhaa ja haitallista kuin kallisarvoisen elämän uhraaminen addiktioiden alttarilla on.
Olisin tietenkin voinut jäädä hänen vierelleen myötäelämään sitä pahenevaa moraalin rappiota ja häpeää. Mutten olisi pystynyt hyväksymään elämää päihteen ehdoilla ja pitämään suutani kiinni, vaan olisin syyllistynyt väistämättä moralisoimaan, maanittelemaan ja puhumaan “järkeä”, toisin sanoen nöyryyttämään. Lyömään lyötyä. Kertomaan kuinka eletään oikein ja mikä on väärin.
Tahtomattani olisin välittänyt hänelle tunteen etten hyväksy häntä sellaisena kuin hän on, sairastavana päihderiippuvaisena. Ja mitä se olisi tehnyt jo valmiiksi romahtaneelle itsetunnolleen ja mihin se olisi alentanut minut. Syöksykierre kohti molempien tuhoa olisi vaan kiihtynyt. Yksin hänellä on parempi mahdollisuus alkaa kuulla omantuntonsa ääntä kun oma ääneni on poissa. Mahdollisuus ainakin.
Luovuttaminen ei ole helppoa ei! Sitä haluaisi uskoa että vielä on mahdollisuus, vielä on toivoa, onhan rakkaus! Mutta niinhän se haluaa uskoa päihderiippuvaisenkin mieli, ettei päihteestä joutuisi luopumaan ihan kokonaan, ei ainakaan ikuisiksi ajoiksi, koska rakkaus! Mutta yhtä paljon kuin päihderiippuvainen vihaa rakastamaansa päihdettä, niin liittyy päihderiippuvaisen rakastamiseen lopulta vihaa. Riippuvuuden katkeranmakuista vihaa. Maailman hämmentävin ja sokaisevin rakkaus, mikä vammauttaa tunteet ja tekee kaikesta kauniista rumaa ja surullista. Kaikista maailman rakkauksista sitoutuneinta, koska mikään ei sido niin kuin riippuvuus.
Kuukausia jo yksin ja vieläkin käy kummittelemassa se surullinen ja tyhjä tunne. Sydäntä vihloo, ikävä ja pelko josta voin pahoin, luopumisen tuska. Ei koskaan enää! Joudun opettelemaan kaiken uudelleen, alusta, toisin. Absurdia sikäli että olen kokenut täsmälleen samat oireet ennenkin, silloin vaan luovuin itse omasta rakkaasta päihteestäni. Läheisestä luopuminen ei ole yhtään sen helpompaa – eikä vaikeampaa.”
Nimimerkki Täytyy valita elämä tai kuolema