”Tapasimme 2003 kun olin juuri palannut pitkältä ulkomaan työkomennukselta. Aluksi hän halusi esittää vaikeasti tavoiteltavaa ja soitti vain suojatusta puhelinnumerosta. Tapaamiset tiivistyivät ja ajoittain hän tuli humalassa, joskus selvinpäin. Pikkuhiljaa hän asui luonani, mutta hänellä oli myös hyvin pitkään omakin vuokra-asunto.
Alkoholi näytteli suhteellisen vahvaa roolia jo suhteen alussa. Noin pari kuukautta tapaamisesta tuli minun tietooni ensimmäinen hoitoonohjaus työnantajan puolelta. Ryypyn hirttäessä kiinni ja siihen liittyvään pieneen riitelyyn alkoi ilmaantua katoamisia, jotka kestivät yhdestä yöstä jopa kolmeen viikkoon. Hän vain yksinkertaisesti katosi. Puhelin kiinni ja kukaan ei tiennyt missä mies on. Yleensä matkat tai katoamiset tapahtuivat ulkomaille. Paluuta seurasi sama kaava. Mies soitti ensiksi parhaalle ystävälleen ja tiedusteli olemmeko minä ja hänen äitinsä vielä elossa ja onko kotiin tulemista.
Reissujen jälkeen hän aina lupasi, ettei enää juo eikä katoa. Tätä toistui noin 3 kk välein. Minä yritin kaikki ne konstit, joita läheinen tuossa tilanteessa tekee. Te tulkitsette sen ehkä läheisriippuvuudeksi, mutta minä mietin, että missä kulkee läheisriippuvuuden ja luonnollisen toisesta välittämisen raja. Milloin välittäminen ja lähimmäisen rakkaus muuttuu riippuvuudeksi?
Pohdin ajoittain eroa koska alkoholin huuruinen elämä oli niin raastavaa ja katoamiset olivat kestämättömiä. Hoitojaksojen jälkeen sama tyyli jatkui. Mies kävi A-klinikalla ja ajoittain joi.
Tuli YT-neuvottelut ja kenkää. Mies aloitti armottoman ryyppyputken ja suhde huojui. Mies sai hommattua itsensä satamaan tilapäistöihin. Sitten tuli taas lama ja työt loppui.
Juominen jatkui säännöllisen epäsäännöllisenä ja mies katoili. Sitten hän sai maksusitoumuksen Myllyhoitoon ja tykkäsi olla siellä. Hyötyikin, mutta juominen jatkui.
Tätä jatkui muutamia vuosia.
Sain taivuteltua hänet uudelleenkoulutukseen ja hän valmistui uuteen ammattiin ja sai harjoittelupaikasta uuden työpaikan itselleen. Työnsä hän hoiti erittäin hyvin ja selvitti lukuisat yt-neuvottelut työpaikkansa pitäen. Juominen ajoittui vapaapäiviin ja muutaman kerran kielsin häntä menemästä töihin kun juominen oli riistäytynyt käsistä. Tuli muutama ”vatsatauti” päivä. Sitten yllättäen hän taas katosi. Oli kateissa reilun viikon. Soitin joka päivä hänen työnantajalleen, ettei häntä ole vieläkään löytynyt. En tietenkään kertonut että hän on oletettavasti ryyppyreissuillaan. Ihme kyllä hän selvisi tästä varoituksella ja sai pitää työnsä.
Sen jälkeen meni pari vuotta himpun paremmin.
Kerran kun tulin kotiin, hän istui keittiössä Suomen kartta kädessään. Oli mennyt kännissä töihin ja se työpaikka oli sitten siinä. En raaskinut kuitenkaan häntä pihalle heittää, vaan haimme hänelle jälleen kerran apua päihdeklinikalta. Aloitettiin masennuslääkkeet, kirjoitettiin sairauslomaa ja aloitettiin terapia. Antabusta hän ei aluksi suostunut ottamaan ja ote lipsui. Kiristin ruuvia ja mies alkoi syödä antabusta.
Mies oli masentunut ja apaattinen. Elämästä oli kadonnut tarkoitus. Yritin parhaani mukaan valaa uskoa tulevaan ja tsempata. Emme käyttäneet alkoholia, mutta muuten elämä oli ennallaan. Ennen joulua kiinnitin huomiota ettei antabus-purkki enää huvennutkaan. Hän lopetti antabuksen, muttei juonutkaan. Joulun pyhien jälkeen kun olimme käyneet yhdessä lenkillä ja syöneet hän soitti minulle kappaleen ” mun koti ei oo täällä” ja sanoi että hänestä tuntuu tältä. Hän oli minulta salaa vuokrannut asunnon toiselta paikkakunnalta.
Kun halusin keskustella asiasta, hän ahdistui ja joi seuraavat kolme päivää. Eron syyksi hän nimesi, ettei voinut taata, etteikö enää joisi ja kun kaikki muut keinot on jo kokeiltu niin kokeillaan sit tätä.
Kerroin miltä minusta tuntuu, ja että en haluaisi erota. Sen hänelle sanoin, että sitä en aio katsella, että hän juo aamusta iltaan siihen saakka kun lähtee.
Mies oli seuraavat 2 vk juomatta ja määräpäivänä lähti puolet irtaimistosta mukanaan.
Hän oli juonut ensimmäiset 8 päivää ja käy nyt ahkerasti AA:ssa, johon hän ei ole ikinä aiemmin suostunut lähtemään.
Minä putosin ja yritin kannatella anoppiani. Maailmani pysähtyi. Olin elänyt siinä illuusiossa, että olemme loppuelämän yhdessä ja alkoholismi saadaan rakkaudella paranemaan. Tämä mies on minun elämäni suurin rakkaus. Aivan ihana ihminen selvinpäin. Nyt uiskentelen syvissä vesissä ja yritän pitää elämän syrjästä kiinni.”
Nimimerkki Riepunukke